Kalliot ja rotkot

Vanhat metsät

Lehtokasveja

Linnut

Kalliot ja rotkot

Helvetinjärven kansallispuiston erikoisuuksia ovat kaksi rotkolaaksoa, jotka ovat syntyneet 150 - 200 miljoonaa vuotta sitten maankuoren halkeamien ja siirrosten seurauksena. Ison Helvetinjärven koillisosassa sijaitseva Helvetinkolu on alueen tunnetuin rotko. Se on kapea, leveydeltään vain parimetrinen sola, joka laskee jyrkästi järven rantaan.

Helvetinkolua pohjoisempaan, syvempään siirroslinjaan on muodostunut kapeiden ja jyrkkärantaisten rotkojärvien jono: Iso Helvetinjärvi, Pitkä Helvetinjärvi, Luomajärvi ja Kovero. Kalliojyrkänteet kohoavat korkeimmillaan 180 - 210 metriä merenpinnan yläpuolelle. Monin paikoin jyrkänteet nousevat pystysuorina seinäminä kymmenien metrien korkeuteen järvien vedenpinnantasosta.

Koverojärven upeat kalliot. Kuva: Timo Nieminen
 

Monenmoista kalliotonttia

Helvetinjärven kallioluonto on runsasta ja monipuolista, joista parhaimmat palat esiintyvät Helvetinkolun pohjoispuolelle syntyneiden rotkojärvien ympäristöissä. Kallioiden lakiosissa, jyrkänteillä, kalliohyllyillä ja -raoissa, tyviosissa sekä onkaloissa asustaa oma tyypillinen kasvilajistonsa. Pinnanmuotojen lisäksi lajivalikoimaa säätelee ilmansuunta, valoisuus ja varjoisuus, kallion suojaus, kivilaji sekä valumavedet. On siis ilmeistä, etteivät hyvin laajat samojen lajien esiintymät valtaa koko kallioita, vaan erilaisia kasviyhdyskuntia kasvaa vieri vieressä. Lajimäärä voisi kuitenkin olla suurempikin, mutta Helvetinjärven kallioiden niukkaravinteisuus ei riitä monelle vaateliaalle lajille.

Tyypillinen näky Helvetinjärven kallioiden lakiosilla ovat karut poronjäkälä- ja varvikkokalliot. Hintelämmät harmaa- ja valkoporonjäkälät vievät tilaa pullealta palleroporonjäkäläserkultaan, mutta sekaan mahtuvat vielä tutut mustikka ja puolukka sekä joitakin sammalia, kuten kynsisammal ja seinäsammal. Rouhean jäkälämaton piikkistä pintaa on mukava katsella, ja samalla kunnioittaa sen haurasta rakennetta kiertämällä esiintymät.

Helvetinkolun sammalseinä. Kuva: Johanna Väkeväinen
 

Kallionjyrkänteillä valtaa pitävät toiset lajit. Aurinkoisilla seinämillä päivää paistattelevat kalliokarveet ja rupijäkälät. Kuukausienkaan kuivuus ei rupijäkälää hetkauta, sillä sen ottaa tehokkaasti tarvitsemansa veden aamutuntien kosteudesta. Aivan keskenään jäkälät eivät kuitenkaan hellepaikkaa valloita, sillä paljaan kalliopinnan lisäksi aurinkojyrkänteillä kiipeilee mm. kalliokarstasammal. Jyrkänteiden varjopuolella, kuusikoiden kätköissä tarkenee vielä kiviturkkisammal ystävineen, mutta jäkäliä siellä on niukasti.

Pääasiassa varjojyrkänteillä esiintyy myös ns. sammalvaluntaa, joissa sammalpeite kasvaa alaspäin kalliopintoja tai -räystäitä pitkin ja voi irrota laajoina laikkuina alustastaan. Sammalvaluntoja muodostavat kerros-, kynsi- sekä rahkasammaleet. Jyrkänteiden kalliorakojen yleisin sammal on herkullisen kuuloinen kallio-omenasammal.

Vanhat metsät

Helvetinjärven kansallispuistossa on vielä jäljellä osia vanhoista luonnontilaisista salometsistä. Rotkolaaksoja ja pieniä lampia reunustavat metsät ovat puustoltaan vanhimpia. Puiden runkoja kirjailevat raidankeuhkojäkälät, jotka hyötyvät vanhojen metsien kosteasta pienilmastosta. Niiden olemassaolo kielii metsän luonnontilaisuudesta. Naavat ja lupot keinuvat tuulessa oksistoissa ja puiden rungoista pullistelevat käävät. Helvetinjärveltä on löydetty useita vanhan metsän kääpälajeja, kuten mm. kuusenkääpä, ruostekääpä, pikireunakääpä, riukukääpä ja rusokantokääpä. Muuta vanhojen metsien lajistoa ovat mm. liito-orava, pohjantikka ja pikkusieppo.

Pohjantikka. Kuva: Antti Below


Puiston vanhoihin metsiin voi tutustua esim. Helvetinkolun ja Luomajärven välisellä polkuosuudella.

Lehtokasvejakin löytyy

Helvetinjärven alue sijaitsee kasvillisuusvyöhykkeiden rajamailla, jolloin alueelta löytyy sekä eteläisiä että pohjoisia lajeja. Karvakiviyrtti, tumma- ja liuskaraunioinen, mäkitervakko, kalliohatikka sekä lehtonurmikka edustavat etelää kun taas pikkutervakko ja pahtanurmikka ovat pohjoisia kalliokasveja. Maaperän karuuden vuoksi kasvillisuudessa vallitsevat vähään tyytyväiset metsä- ja suolajit.

Kevätlinnunherne. Kuva: Hannamaria Potila

Rotkolinjan ympäristössä maaperän ominaisuudet ovat hieman paremmat, ja sieltä löytyvät alueen monipuolisimmat lehtokasviesiintymät. Mustakonnanmarja, lehtokorte, lehtomatara, pussikämmekkä, lehtosorsimo, sinivuokko, kotkansiipi, tuomi, taikinanmarja, metsälehmus sekä koiranheisi kertovat Helvetinjärvestä rehevimmillään.

Helvetinjärven kansallispuisto suojelee myös harvinaisia lajeja. Alueelta löytyy useampia alueellisesti uhanalaisia ja valtakunnallisesti silmälläpidettäviä sammal-, jäkälä- sekä kääpälajeja.

Linnut

Haukkajärven rajoitusosa on perustettu linnuston pesimärauhan turvaamiseksi. Haukkajärvellä pesii mm. kuikka ja selkälokki, jotka ovat arkoja pesimäaikaiselle häirinnälle.

Mustaselkäinen, keltajalkainen ja siro selkälokki on harvinaistunut laji. Selkälokkien määrä on vähentynyt viime vuosina. Myöhään pesivä selkälokki kärsii veneilyn ja lomailun aiheuttamasta häirinnästä.

Selkälokki on maailman suomalaisin lintu: suomalaiset selkälokit kuuluvat alalajiin fuscus, jonka levinneisyys rajoittuu Fennoskandian alueelle. Vastuumme lajin säilyttämisestä on suuri.

Helvetinjärven kansallispuisto

  • Perustettu 1982
  • Pinta-ala 50 km²

Helvetinjärven kansallispuiston tunnus - Helvetinkolu

Helvetinjärven kansallispuiston tunnus on Helvetinkolu.