Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet veneillä tai meloa. Monipuoliseen vesiympäristöön voi tutustua jokamiehenoikeudella (www.ymparisto.fi). Veneilijä voi kulkea avoimilla vesialueilla ja ankkuroida tilapäisesti, kunhan siitä ei aiheudu tarpeetonta häiriötä eli luonnon ehdoilla. Vesiretkillä voi veneilijä tai meloja rentoutua luontoa tarkkaillen, kalastaen, uiden, aurinkoa ottaen tai muuten vain nauttien kesästä.
Erilaiset vesistöt asettavat vaatimukset erilaiselle kalustolle ja muutenkin turvallisuudesta on tärkeä huolehtia. Jos on tarkoitus liikkua avomerellä tai suurilla järvenselillä on turvallisinta käyttää merikelpoisia purjeveneitä tai matkaveneitä. Merikajakki on turvallinen kokeneen melojan kulkuväline. Veneettömät voivat nauttia avarista maisemista käyttämällä julkista vesiliikennettä, kuten yhteysaluksia.
Sisäsaaristossa ja pienillä järvillä pärjää jo pienehköllä moottoriveneellä, soutuveneellä, kajakilla tai avokanootilla eli intiaanikanootilla. Jokireiteillä ja koskissa voi käyttää koskivenettä, kumivenettä, avokanoottia tai koskikajakkia. Palveluja on niin merialueilla kuin sisävesilläkin: erityisesti kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla sekä valtion retkeilyalueilla.
Palveluja vesilläliikkujille
Retkikohteeseen kannattaa tutustua etukäteen. Jos liikut matka- tai purjeveneellä, isojen selkävesien rantautumispaikat, retki- ja luonnonsatamat ovat sinua varten. Matalammissa vesissä liikkuvilla veneillä ja kanooteilla matkaavia odottavat suojaisampien vesien rantautumispaikat tulentekopaikkoineen ja telttailualueineen. Myös autiotupia on vesilläliikkujan reittien varrella. Metsähallituksen hallinnassa olevat kansallispuistot ja valtion retkeilyalueet sekä luonnonsuojelualueet meri- ja järvialueilla palvelevat vesillä liikkuvia luonnonharrastajia. Myös kunnilla ja virkistysalueyhdistyksillä on tarjolla useita veneilyyn ja melontaan sopivia alueita ja reittejä tarpeellisine palveluineen.
Muutamista vilkkaassa käytössä olevista vesialueista on julkaistu vesiretkeilyyn tarkoitettuja karttoja. Monella alueella on myös käytössä pelastuskoodeja, joiden avulla pelastusviranomaiset löytävät nopeasti hätään joutuneen.
Veneetönkin voi nauttia vesillä liikkumisesta: monilla alueilla voi ostaa veneyrittäjien palveluja tai liikkua saariston yhteysaluksilla. Myös monet kunnat järjestävät venekyytejä omistamiinsa ulkoilusaariin.
Veneilystä ja melonnasta muualla verkossa