Luontoon.fi-sivustoa uudistetaan. Uudistustyötä tehdään pidemmän aikajakson aikana. Pahoittelemme mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Luontoretken alkupiste

Luontoon.fi antaa ajantasaiset tiedot kansallispuistojen ja muiden Metsähallituksen retkikohteiden palveluista. Retkeile ja virkisty upeissa luontokohteissa!

Uutisia

Takaisin

Sauna paloi Tammisaaren saariston kansallispuiston Rödjanissa

13.7.2018

Henkilövahinkoja ei tullut eikä palo ehtinyt levitä maastoon

Rödjan. Kuva: Hans-Erik Nyman

Tammisaaren saariston kansallispuiston Rödjanissa paloi sauna varhain tänä aamuna. Palo syttyi aamuyöstä eikä sen syttymissyytä tiedetä. Merivartiosto ja Skåldön vapaapalokunta sai hälytyksen klo 5, ja he olivat paikalla 15 minuuttia myöhemmin. Sauna oli tyhjä ihmisistä palon syttymisen aikaan, eikä palo levinnyt maastoon. Henkilövahinkoja ei syntynyt. Poliisi suorittaa palopaikan tutkinnan myöhemmin.

"Olemme erittäin kiitollisia, että merivartiosto ja palokunta olivat nopeasti paikalla. Maasto on rutikuivaa, joten palo olisi voinut levitä laajaltikin", toteaa aluejohtaja Henrik Jansson Metsähallituksesta.

Läntisellä Uudellamaalla on voimassa metsäpalovaroitus. Sen aikana kaikki avotulien teko on kiellettyä myös rakennetuilla tulipaikoilla.

"Tulenteko ei ole kiellettyä saunoissa ja muissa rakennusten tulisijoissa, mutta kaikessa tulenteossa on syytä noudattaa erityistä varoivaisuutta tässä kuivuudessa. Ikävää on se, että vanha, kävijöiden suosima sauna paloi. Uutta ei saada tälle kesälle eikä vanhaa tunnelmallista saunaa saada takaisin", Jansson harmittelee.

Rödjanin vanha kalastajatila sijaitsee Tammisaaren saariston kansallispuistossa Älgön saaressa. Se on pieni, mutta suosittu kohde veneilijöiden keskuudessa. Laituriin ja ankkuripaikkoihin mahtuu kerrallaan noin 10 venettä. Metsähallitus vastaa saaren luonnosta ja rakenteista, ja yhteistyöyrittäjä asiakaspalvelutoiminnasta.

Metsähallitus tiedottaa tilanteesta lisää myöhemmin.

Lisätietoja