Mennään metsään -kampanja

YLE:n Mennään metsään -polkujuoksukiertue Suomen 40 kansallispuistossa

YLE:n Mennään metsään -kampanjan (yle.fi) yhteislenkit, jotka juostaan kaikissa kansallispuistoissa, sopivat niin polkujuoksun konkareille kuin aloittelijoillekin. Yhteislenkeillä on myös kävelyryhmiä, joten kuka tahansa uskaltaa lähteä mukaan.

Uudistunut Retkiruokaopas houkuttelee luontoon syömään - ohjeilla pärjää myös aloittelija

10.4.2018
Partiolaisten retkiruokaoppaan uudistunut versio antaa eväät lähteä ulos nauttimaan yhteisistä ruokahetkistä ja opastaa retkeilijää kestäviin valintoihin. Ahlmanin sekä partiolippukunta Vesilahden Valkohäntien yhteistyössä päivittämän oppaan retkiruokailuvinkit ja reseptit löytyvät Luontoon.fi-sivustolta. Lue koko uutinen.

Retkeilijöille säilyy suurin osa taukopaikoista

9.4.2018
Viime aikoina on julkisuudessa käyty keskustelua suunnitelmista vähentää Metsähallituksen Luontopalvelujen omasta ylläpidosta retkeilijöiden taukopaikkoja. Vähentäminen voi tuntua ristiriitaiselta retkeilyn ja luontomatkailun kasvaessa, mutta se on kuitenkin nykyrahoituksella välttämätöntä kasvavan kävijäjoukon palvelemiseksi paremmin. Lue koko uutinen. 

Apukinokset valmiita – tv-tähdet julistivat saimaannorpalle pesärauhan hyisissä olosuhteissa

12.2.2018
WWF:n perinteinen saimaannorpan pesärauha julistettiin 12.2.2018. Kunnian julistamisesta saivat luontotoimittaja Kimmo Ohtonen ja näyttelijä Pirjo Heikkilä, jotka osallistuivat norpan poikasten turvaksi tehtyjen apukinosten kolaamiseen. Apukinoksia kolattiin Saimaalle kaikkiaan noin 280 kappaletta Metsähallituksen johdolla. Lue koko uutinen.

21.2.2018
Katso video: Näin autat turvaamaan saimaannorpan pesimärauhaa (www.youtube.com)

Apukinoksia kolaamassa. Kuva: Joonas Fritze/WWF

Kansallispuistojen talous- ja terveysvaikutukset jatkoivat kasvuaan 2017 - Rahoitus ei ole linjassa käyntimäärien kasvun kanssa

26.1.2018
Suomen kansallispuistoihin tehtiin vuonna 2017 yli 3,1 miljoonaa käyntiä, mikä merkitsee kymmenen prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. Kansallispuistokävijöiden lähiseudulle jättämän rahankäytön vaikutus kasvoi 15 %, ja heidän itsensä arvioima käyntien terveyshyöty on 310 miljoonan euron arvoinen. Samaan aikaan kun kansallispuistoja hoitava Metsähallitus iloitsee kansallispuistojen suosiosta, Metsähallitusta huolettaa varojen riittävyys kansallispuistojen ja historiakohteiden hoitoon ja kunnostukseen. Kohteiden hyvä kunto on edellytys luontomatkailun edistämiselle ja kohteiden arvojen turvaamiselle. Lue koko uutinen.

Syötteen kansallispuisto. Kuva: Saara Airaksinen

Lammas- ja lehmipaimenviikkojen suosio kasvoi yhä

26.1.2018

Metsähallituksen paimenviikkojen suosio jatkoi kasvuaan. Keskitetyssä haussa oli jaossa yhteensä 156 paimenviikkoa kahdessatoista eri kohteessa. Eri kohteisiin haettiin yhteensä 8483 kertaa. Noin kolmasosa hakijoista ilmoitti ensisijaiseksi toiveekseen paimennusviikon Lapissa. Paimenviikot arvotaan kiinnostuneiden kesken ja hakijoille ilmoitetaan tuloksista helmikuun aikana. Lue koko uutinen.

Kuva: Metsähallitus / Elias Lahtinen

Vallisaari ja Teijo palkittiin Matkamessuilla

18.1.2018
Matkailutoimittajien Kilta palkitsi Vallisaaren ja Isosaaren Vuoden kotimaisena matkakohteena. Teijon viikko-ohjelma ja Visit Salo voitti Visit Finlandin -kärkituotepalkinnon Outdoors Finland, kesäaktiviteettien sarjassa. Palkinnot luovutettiin tänään torstaina 18.1. Matkamessuilla. Lue koko uutinen

Matkamessuilla 2018 palkitut


Kaikki kansallispuistojen kangasmerkit nyt verkkokaupasta

5.1.2018
Metsähallituksen Luontopalvelut on vastannut asiakkaiden toiveisiin ja nyt kansallispuistojen virallisia kangasmerkkejä on saatavilla jokaisesta Suomen 40:stä puistosta sekä 5 muusta luontokohteesta. Kaikki 45 yksilöllisesti suunniteltua kangasmerkkiä ovat tulleet myyntiin Scandinavian Outdoorin verkkokauppaan. Myös luontokeskuksissa ja puistojen asiakaspalvelupisteissä on edelleen myynnissä lähikohteiden kangasmerkkejä. Valikoimat vaihtelevat palvelupisteittäin. Lue koko uutinen kangasmerkeistä.

Metsähallituksen Luontopalvelut
 

Olethan varovainen tunturissa - lumivyöryt mahdollisia Lapissa

15.12.2017
Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on ollut useita pienialaisia lumivyöryjä lyhyen ajan sisällä. Pelastuslaitos ja Metsähallitus kehottavat seuraamaan lumivyöryennusteita ja toimimaan niiden mukaan. Ilmatieteenlaitoksen lumivyöryennuste on luokkaa 3 eli huomattava suuressa osassa Lappia. Lue koko tiedote lumivyöryistä

Tapahtumia

Luontovideoita YouTubessa

Miltä näyttää Perämeren kansallispuistossa? Millaista on raakkututkijan työ? Metsähallituksen Luontopalvelujen YouTube-kanavalla on katsottavissa lyhyitä videoita Suomen upeimmista luontokohteista ja luonnonsuojelutyöstä. Siirry kanavalle (www.youtube.com).

112 Suomi -mobiilisovellus

Kun hätäpuhelu soitetaan 112 Suomi -sovelluksen (www.112.fi) kautta, niin hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti tiedon soittajan sijainnista.



Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Lapissa on paljon katvealueita ja tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin.

Saimaannorppa, sisukas suomalainen

Suurisilmäinen saimaannorppa on yksi maailman uhanalaisimmista ja harvinaisimmista hylkeistä. Saimaannorpan voi tavata ainoastaan Saimaalla. 

Luontoon.fi:ssä on saimaanorpalle oma sivu. Lue miten Metsähallitus osallistuu norpan suojeluun ja mitä itse voit tehdä saimaannorpan hyväksi.