Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Monenlaisia tupia retkeilijöiden majoitukseen 

Kuva: Markus SirkkaRetkeilijöiden yöpymispaikkoina on sekä maksuttomia että maksullisia tupia.

Maksuttomista, avoimista tuvista yleisimmät ja tunnetuimmat ovat autiotuvat. Tuvat sijaitsevat yleensä tiettömien taipaleiden takana maamme pohjois- ja itäosissa. Muita avoimia tupia ovat päiväkäyttöön tarkoitetut päivätuvat. Myös avoinna olevat kammit ja hirsikodat ovat sopivia taukopaikkoja päivällä, mutta voivat poikkeustapauksissa antaa suojan myös yöksi.

Käyttämällä maksullisia, varattavia ja lukittuja tupia takaa itselleen varman yösijan. Maksullisia tupia ovat lyhytaikaiseen käyttöön tarkoitetut varaustuvat ja varauskammit, vuokratuvat.

Luontomatkailuyritykset voivat käyttää tupia ja muita rakenteita, kuten tulentekopaikkoja, asiakkaidensa taukopaikkoina, mutta se edellyttää lupaa Metsähallitukselta. Huomioitavaa kuitenkin on, että autiotupien käyttö yöpymiseen luontomatkailun yritystoiminnan yhteydessä ei ole sallittua, vaan asiakkaiden yöpymiseen on hyvä käyttää varaus- ja vuokratupia tai yksityisiä majoituspalveluja. Myös omatoimisesti liikkuvien suurten ryhmien suositellaan käyttävän yöpymiseen joko omia telttoja tai varaustupia.

Viimeisin päivitys 9.4.2013

Varausehdot

 

Lue tupien varausehdot

Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100