Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Siikalahti 

Siikalahden sijainti Suomessa.Etelä-Suomi, Etelä-Karjala
Parikkala (www.parikkala.fi)
Pinta-ala 445 ha
Aluetta hoitaa Metsähallitus.

Lintujärven tunnelmaa. Kuva: Metsähallitus.Kaulushaikaran salaperäinen puhaltelu ja yölaulajien korvia huumaava konsertti ovat mieleen jääviä elämyksiä, jotka voi kokea Siikalahdella. Itä-Suomen ylittävä lintujen muuttoreitti tuo Siikalahdelle vipinää huhtikuulta marraskuulle. Vuoden aikana Siikalahdella retkeillessä voi havaita lähes 200 lintulajia. Yhden päivän aikana voi havaita yli 100 lajia.

Siikalahti on Simpelejärven itäosan umpeenkasvava lahti. Poikkeuksellisen monimuotoisen pesimä- ja muuttolinnustonsa ansiosta Siikalahti on Sisä-Suomen arvokkain lintukosteikko. Merialueet mukaan lukien se on maamme kolmanneksi paras lintuvesi. Maan lintujärvistä Siikalahti on paras.

Siikalahti on merkittävä lintukosteikko myös kansainvälisesti. Siikalahden aluetta on kunnostettu EU:n Luonto Life -rahaston tukemana vuosina 2001 - 2003. Hankkeen (www.metsa.fi) tavoitteena oli umpeenkasvun hidastaminen ja alueen luonnon monimuotoisuuden lisääminen.

Tämän sivun osoite on www.luontoon.fi/siikalahti

Viimeisin päivitys 18.5.2012

Lauantaina 26.5. klo 11-13 Linturetki. Oppaana Hannu Siitonen. Linturetkelle lähdetään Euroopan kansallispuistopäivän (24.5.) ja Birdlifen ”Lasten lintuviikon” kunniaksi.

Sunnuntaina 1.7. klo 13-15 Kasviretki.

Sunnuntaina 5.8. klo 11-13 Hyönteisretki.

 

Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100