Eteläisen ja pohjoisen kasviston kiehtova yhteiselämä
Uuron omaleimainen kasvillisuus on seurausta maaperän ja pienilmaston
vaihtelevuudesta sekä kasviston leviämishistoriasta myöhäisjääkaudella, joka
päättyi 11 400 vuotta sitten. Kolvananuuro oli kasvien muinaisen vaelluksen
välietappi Laatokan ja Kuusamon välissä muuan Suomen ollessa yhä hautautuneena
jään alle. Uuroa reunustavilla rinteillä on vaihtelevat lämpö- ja
kosteusolosuhteet. Tämän vuoksi pohjoisen ja eteläisen kasvilajit pystyivät
elelemään uurossa rinnakkain. Syvässä rotkolaaksossa vaihtelevat kasvuolosuhteet
huomattavasti myös eri korkeuksilla, sillä seinämillä vuorottelevat niin valo-
ja kuin varjokohdat. Kesäkin saapuu viiveellä varjoisaan laaksoon.
Vaateliaita eteläisiä
kasveja alueella edustavat kallioseinämien alle juurtuneet isomaksaruoho ja
kalliokielo sekä lehtorinteiden metsäpähkämö ja tuoksumatara. Pensasmaisesti kasvavien lehmusten ohella
runsaslukuisina kasvavat myös lehtokuusamat ja näsiät. Viileillä
kallioseinämillä esiintyy pohjoisia lajeja, kuten viherraunioista, pahtarikkoa sekä
tunturihärkkiä ja -kiviyrttiä. Puronvarren saniaislehdossa rehottaa myös
Suomessa harvinainen myyränporras. Uuron pohjalla ja länsirinteellä on useita
vehreitä saniaislehtoja kapealla alalla. Puron varrelle saniaisviidakoita
muodostaa kotkansiipi, joka voi kasvaa aikuisen ihmisen kokoiseksi.
Komeimmillaan sulkamainen kotkansiipi on kesäkuussa.
Korpilampien ja puron elämää
Luonnonsuojelualueella on kaksi pientä ja karua lampea: Suuri ja
Pieni Koiralampi. Pienempi lampi on alkanut hitaasti kasvaa
umpeen. Raate ja kurjenjalka kurottavat rannalta pitkiä versojaan avoveteen.
Versojen varaan kasvaa rahkasammalikkoa, joka on suokasvien
kasvualusta. Soistuminen edistää perhosten liihottelua, sillä esimerkiksi ritariperhonen munii
mieluusti suo- tai karhunputkelle. Koiralampien välissä on kapea sarojen
valtaama suojuotti.
Pieni Koiralampi kapenee eteläpäästä puroksi, joka välillä
katoaa näkyvistä. Aurinkoisina kesäpäivinä kivikkopohjaisen puron pinnalla voi
havaita vilkasta liikettä. Sormenmittainen mutu ui pieninä kalaparvina
etsiskellen ravinnokseen hyönteisiä, pikkuäyriäisiä ja matoja. Suureen
Koiralampeen puolestaan laskee Kolvananuuron länsipuolisesta Matolammesta
vuosisadan vaihteessa kaivettu uoma, jonka suulla on vuosikymmeniä alueella
asustaneen majavan rakentama puukeko.
Lehdon laulajat
Erilaiset lintulajit viihtyvät uuron uumenissa paremmin
kuin ympäröivillä metsäalueilla. Uurossa lintuja houkuttelevat rotkon seinämien
ja rinteiden suojaisat pesäpaikat sekä monipuolinen kasvillisuus. Rinteiden
varjoisissa metsissä runsaslukuisena pesivä peukaloinen on uuron kuuluvin lintu
sirittäjän lisäksi. Usein rotkolaaksossa kuuluu myös peippojen, uunilintujen,
punarintojen, hippiäisten ja vihervarpusten laulu. Alueella voi havaita
lintuharvinaisuuksiakin, kuten vanhojen metsien lajeista lapinuunilinnun ja
pikkusiepon. Laakson yllä liitelevistä komeasiipisistä petolinnuista
yleisimpiä ovat kana-, varpus-, hiiri- ja mehiläishaukka.