Tiilikanjoki on luonnontilainen ja salomainen jokireitti, joka sopii kokeneelle melojalle. Joen edustavimmat ja yhtenäisimmät kosket sijoittuvat Älänne-järven eteläpuolelle. Tiilikanjoen rantaa on alueen eteläosissa vajaat 9 km ja pohjoisosissa noin 2 km. Joen kokonaispituus on 11 km Älänteen alueella. Jokireitin järviosuuksia ovat Tiilikanselkä ja Älänne.
Tiilikanjoki alkaa Tiilikkajärven kansallispuiston eteläisestä Sammakkojärvestä, josta Tiilikanjoki virtaa Älänteen alueen Tiilikanselkään ja jatkaa virtaustaan Älänteen kautta kohti Korpisen järvialuetta, joka edelleen yhtyy Syväriin. Koko jokireitin pituus välillä Sammakkojärvi-Korpinen on 65 kilometriä ja tälle matkalle mahtuu yhteensä 17 koskea.
Pitkää Tiilikanjokea ympäröivät vaikuttavat harjumaisemat. Jokilaakso on Älänne-järven ja Vongankosken välillä varsin suoraviivainen verrattuna Vongankoskelta alkavaan alajuoksuun, joka mutkittelee rauhallisesti harjumaastossa. Esimerkiksi Vongankosken ja Huuhkajanniemen välillä jokilaakso on 25 m syvä ja jyrkkärinteinen.
Aivan joen varressa on lehtokasvillisuudenkin piirteitä. Multavassa maassa kasvaa näsiää ja sudenmarjaa. Keväällä kukkivat tuomet ja kesä-heinäkuussa metsäruusut. Joenvarsilehdossa kasvaa myös tavallisten metsäsammalten lisäksi sulka- ja metsäliekosammalia.
Jokivarren elämää
Jokivarren linnusto on erittäin monipuolinen. Tiilikanjoen suvannoissa pesivät mielellään lirot ja muutkin vesilinnut, mikä erityisesti melojien kannattaa huomioida keväällä pesintäaikaan. Jokivarren kuusimetsässä voi puolestaan onnistua kuulemaan pohjansirkun kirkkaan laulun. Kovaääninen peukaloinen viihtyy ikääntyneessä metsässä, jossa asustelevat myös hömö- ja töyhtötiainen lahopuihin kaivertamissaan pesäkoloissa.
Runsas kanadanmajavakanta on Älänteellä asettunut Tiilikanjoen ja Suojärvenjoen varteen. Jokivarsien lisäksi myös pohjoisosan lampien ja järvien alueelta löytyy runsaasti vanhoja ja uusia syönnöksiä. Majavan erityistä herkkua ovat lehtipuun kuoret sekä lehdet. Puiden oksat ja pienemmät puut kelpaavat patorakennelmaan. Älänne on siis otollista aluetta, jos haluaa nähdä vilahduksen lattahännästä.