Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Tammisaaren saariston kansallispuiston järjestyssääntö 

Metsähallitus on luonnonsuojelulain (71/1923) 3 §:n ja luonnonsuojelulain muutoksen (672/1991) 16d §:n 4 momentin nojalla antanut Tammisaaren saariston kansallispuiston järjestyssäännön.

Tammisaaren kaupungissa sijaitseva Tammisaaren saariston kansallispuisto on perustettu 1.10.1989 lailla 485/1989 ja sen rauhoituksesta, hallinnasta ja hoidosta on säädetty asetuksella 243/1990. Järjestyssääntöön on otettu em. laeista ja asetuksesta sekä luonnonsuojelulaista (71/23), metsästyslaista (290/62) ja kalastuslaista (286/82) johtuvat määräykset. Lisäksi järjestyssäännössä on määräyksiä, jotka Metsähallitus on kansallispuiston hallinnosta vastaavana viranomaisena maanomistajan ominaisuudessa oikeutettu ja velvollinen antamaan. Järjestyssäännön määräykset noudattavat periaatteita, jotka on esitetty ympäristöministeriön 20.11.1991 asetuksen 243/1990 5 §:n nojalla vahvistamassa hoidon ja käytön runkosuunnitelmassa. Tämä järjestyssääntö koskee myös niitä alueita, jotka on myöhemmin liitetty, tullaan liittämään tai muutoin luetaan kansallispuistoon kuuluviksi.

Tammisaaren saariston kansallispuisto on perustettu Suomenlahden saaristo- ja meriluonnon edustavan osan säilyttämiseksi sekä ympäristötutkimuksen ja luonnonharrastuksen edistämiseksi. Kansallispuisto tarjoaa mahdollisuuksia veneilyyn, opetukseen ja tutkimukseen.

Yleistä

1. Kansallispuistossa on kielletty luontoa muuttava toiminta sekä maalla että veden alla. Kiellettyä on eläinten häiritseminen, pyydystäminen ja tappaminen, merenpohjan, maa- ja kallioperän sekä kasvillisuuden vahingoittaminen, kasvien tai niiden osien ottaminen, luonnon roskaaminen, vesien saastuttaminen, muita ihmisiä häiritsevä toiminta sekä koirien, kissojen tai muiden kotieläinten päästäminen irralleen. Kansallispuistossa olevien rakennelmien, opastustaulujen, muinaismuistojen ja hylkyjen vahingoittaminen on kielletty.

Liikkumista koskevat rajoitukset

2. Kansallispuiston vesillä saa liikkua soutuveneellä, purjeveneellä, moottoripurjeveneellä, moottoriveneellä, kanootilla tai purjelaudalla, saariin saa rantautua ja saarissa liikkua jalkaisin ja talvella hiihtäen lukuun ottamatta tämän järjestyssäännön liitteessä esitettyjä rajoitusosia. Rajoitusosissa liikkuminen on säädeltyä siten kuin liitteessä mainitaan.

Metsähallituksen päätöksellä voidaan lisäksi perustaa tilapäisiä rajoitusosia. Rajoitusosat ja niillä voimassa olevat rajoitukset merkitään maastoon.

Moottorikelkalla, hydrokopterilla ja ilmatyynyaluksilla liikkuminen on sallittu virallisilla veneväylillä kelirikkoaikana sekä meren ollessa jääpeitteinen. Muiden kuin kohdassa 2. mainittujen moottorikäyttöisten kulkuneuvojen käyttö on kokonaan kielletty. Myös vesihiihto on kielletty.

3. Ulkomaalaisten liikkumista on lisäksi rajoitettu niillä maa- ja vesialueilla, jotka kuuluvat valtioneuvoston päätöksen (723/1981) mukaiseen Jussarön sotilaalliseen suoja-alueeseen.

HUOM ! Uusista suoja-alueita koskevista liikkumisrajoituksista saa lisätietoja puolustusvoimien kotisivuilta (www.mil.fi).

Tulenteko ja leiriytyminen

4. Tulenteko on sallittu vain sitä varten osoitetuilla paikoilla Älgössä, Modermaganissa ja Fladalandetilla. Avotulen teko ei ole kuitenkaan sallittu silloin kun alueelle on annettu metsäpalovaroitus. Tulentekoon saa käyttää vain tarkoitukseen varattua puuta tai rannoilta kerättyjä ajopuita. Retkikeittimen, grillin tms. laitteen käyttö on sallittu muuallakin kuin osoitetuilla tulentekopaikoilla.

5. Leiriytyminen on sallittu vain tarkoitusta varten osoitetuilla telttailualueilla Älgössä, Modermaganissa ja Fladalandetilla. Yöpyminen veneissä on sallittu kaikkialla missä veneellä saa liikkua.

Marjastus ja sienestys

6. Marjojen ja ruokasienten poiminta sekä ajopuiden keräily on sallittua, mikäli liikkumista koskevat rajoitukset tai muut määräykset eivät tätä estä. Ajopuiden keräilyssä on lisäksi noudatettava vesilain 5 luvun 97 §:n (649/1976) määräyksiä.

Kalastus

7. Onkiminen ja pilkkiminen on sallittu kalastuslain (286/1982) 8 §:n 1 momentin ja 9 § 2 momentin mukaisesti muualla paitsi Älgön järvissä, Mejfladanissa, Verkholmenin ja Båtskärin välisessä lahdessa ja siellä missä liikkumisrajoitukset sen estävät. Em. alueilla kaikenlainen kalastus on kiellettyä. Onkimista ja pilkkimistä lukuunottamatta muu virkistyskalastus sekä kotitarve- ja ammattikalastus on sallittu vain Metsähallituksen kirjallisella luvalla siinä mainituin ehdoin. Stora Rävharunin ja Gråharunin välistä kulkevan väylän eteläpuolisilla vesialueilla virkistyskalastuslupia myönnetään vain 1.9. - 31.3. väliselle ajalle.

Metsästys

8. Metsästyslain 24 §:ssä mainittujen sorsa- ja merilintujen metsästys on sallittu entisen Jussarön luonnonpuiston eteläpuolisilla luodoilla Metsähallituksen kirjallisella luvalla vuosittain ajalla 10.9.-30.11., ellei metsästysaikaa muilla määräyksillä ole säädetty lyhyemmäksi. Metsästyslupa voidaan myöntää vain paikallisille asukkaille. Lupaa myönnettäessä voidaan metsästettäviä lajeja jättää metsästyksen ulkopuolelle, mikäli se on suojelun kannalta tarpeellista.

Muut määräykset

9. Kansallispuiston rauhoitusmääräykset eivät estä laivaliikennettä, sairaskuljetuksia, palon- ja öljyntorjuntatoimia, pelastustoimia, kartoitus ja maanmittaustöitä eikä puiston asetuksen (243/1990) 3 §n mukaisia puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen toimenpiteitä.

10. Metsähallitus voi myöntää luvan puiston asetuksen (243/1990) 4 §:n mukaisiin toimiin, rajoitusosassa liikkumiseen, tutkimukseen, lintujen rengastukseen, matkailuun liittyvään tai muuhun yritystoimintaan, yleisötapahtumien järjestämiseen tai muuhun niihin verrattavaan toimintaan kansallispuistossa. Lupaa näihin tai muuhun järjestyssäännöstä poikkeamiseen on haettava kirjallisesti Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluista.

11. Kansallispuistoa koskevan asetuksen (243/1990) ja tämän järjestyssäännön sisältämät säännökset, joiden mukaan eräät toimenpiteet luonnonpuistossa sallitaan, eivät perusta kenellekään laajempaa oikeutta kuin mitä asianomaiselle muutoin kuuluu.

12. Kansallispuiston valvontatehtävissä toimiva voi antaa luonnonsuojelutarkoituksessa tähän järjestyssääntöön perustuvia määräyksiä, joita puistossa kävijäin on noudatettava. Tammisaaren saariston kansallispuistoa koskevan lain (485/1989) mukaan luonnonsuojelua valvovalla viranomaisella ja kansallispuiston valvojalla on oikeus ottaa haltuunsa metsästys-, keräily- tai muut välineet, joita on käytetty tai aiotaan käyttää vastoin kansallispuistossa noudatettavia säännöksiä tai määräyksiä. Sama haltuunotto-oikeus koskee myös kansallispuistosta luvattomasti pyydettyjä eläimiä ja luvattomasti otettuja kasveja sekä kaikkea muuta sellaista, mitä kansallispuistosta on kielletty ottamasta tai siellä käyttämästä.

13. Rikkomukset kansallispuiston järjestyssääntöä tai luonnonsuojelulaissa tarkoitettua rauhoitusmääräystä vastaan rangaistaan luonnonsuojelulain (71/1923) nojalla, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta.

LISÄTIETOJA

Järjestyssääntö ja siihen liittyviä lisätietoja on saatavissa seuraavasta paikasta:
Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut

LIITE

Tammisaaren saariston kansallispuiston rajoitusosat

10.6.1992 annetulla järjestyssäännöllä on liikkumista kansallispuistossa rajoitettu seuraavasti: Liikkuminen on kokonaan kielletty sekä maa- että vesialueilla ympäri vuoden: - Verkvikenissä ja Verkfladanissa sekä - Lågskär-Mellanlandetin ja - Hjortronskär-Äggolskärin ympäristössä allaoleviin karttoihin merkityillä alueilla:

Jussarössä maihinnousu ja liikkuminen on sallittu vain Metsähallituksen valtuuttaman oppaan seurassa.

Maihinnousu ja liikkuminen on kielletty alle 200 metrin etäisyydellä seuraavien saarten ja luotojen sekä niihin liittyvien nimettömien karien rannoista ajalla 1.4. - 31.8.: (ammattikalastajille voidaan myöntää poikkeuslupia) - Innerskär - Lilla Rävharun - Skyffelsär - Klovaskär - Mossklobben - Måskobbarna - Hjortronskärsgrunden - Äggharuna - Äggharukobbarna - Tistronharuna - Estharun - Vitharun - Drängharun - Låggrundet.

Maihinnousu ja kiinnittyminen rantaan on kielletty 1.4. - 15.7. välisenä aikana seuraavilla luodoilla tai luotoryhmillä: Näseörarna - Klovaharun - Blekharun.

Liikkuminen seuraavilla järvillä sallitaan vain niiden ollessa jääpeitteisiä: - Storträsket, lukuunottamatta järven eteläisintä lahdenperukkaa, jossa uiminen sallitaan - Lillträsket - Näseträsket.

Mejfladanissa sekä Verkholmenin ja Båtskärin välisellä vesialueella moottoriveneily on kielletty.

Valtioneuvoston päätöksellä (723/1981) on ulkomaalaisten ja ulkomaalaisten alusten liikkumista rajoitettu Jussarön suoja-alueella.

Viimeisin päivitys 21.4.2011
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100