Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Telkkämäen perinnetila 

Telkkämäen sijainti SuomessaItä-Suomi, Pohjois-Savo
Kaavi (www.kaavi.fi)
Telkkämäen luonnonsuojelualue
Kohdetta hoitaa Metsähallitus.

Telkkämäen luonnonsuojelualueen sydämenä on ainutlaatuinen Telkkämäen kaskiperinnetila Kaavilla. Tilaa hoidetaan perinteisin vanhan ajan menetelmin ja kaskisavut kohoavat yhä Savon suvessa.

Jouluriihen tonttu. Kuva: Auvo SapattinenVanhan ajan tunnelmiin päästään jo ennen kuin saavutaan Telkkämäen talon pihaan, sillä sinne johtavaa tietä reunustavat kaavilaismalliset pisteaidat. Jo ennen 1749 alkanutta isojakoa Telkkämäellä on ollut torppa peltoineen. Virallisesti Telkkämäen palsta erkaantui Mustolanmäestä 1870-luvulla, jolloin torppaan asettui asumaan Mustolanmäen isännän poika Matti Mustonen.

Nykyinen päärakennus on peräisin 1800-luvun loppupuolelta. Talo on kunnostettu 1900-luvun alkupuolen asuun. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä on navetta, riihi, aitat ja savusauna. Kauniisti harmaantuneiden rakennusten lisäksi pihapiirin kuuluvat siellä laiduntavat eläimet. Joka kesä Telkkämäen laitumilla käyskentelee maatiaisrotuisia lampaita, lehmiä, kanoja ja hevosia.

Laiduntamisen ja niittämisen ansiosta Telkkämäen piha-alueet säilyvät kauniina ketoina. Telkkämäellä on jo muutaman vuoden laiduntamisen jälkeen havaittavissa niittylajiston lisääntyminen ja monipuolistuminen.

Aukioloajat vuonna 2012

  • Telkkämäen opas palvelee 4.6. – 26.8.2012.
  • Heinäkuussa 2.-29.7.2012 opas on paikalla keskiviikko-sunnuntai  klo 10 - 17. Hän päivystää Telkkämäen talolla klo 10 - 12. Muuna aikana oppaan löytää tilan töistä talon välittömästä läheisyydestä. Myös kesä- ja elokuussa vierailijat ovat tervetulleita Telkkämäkeen, sillä opas työskentelee tilalla kesä- ja elokuussa maanantaista perjantaihin klo 10 - 15. Oppaan puh. 0400 346 469.
  • Telkkämäen perinnetilaan tutustuminen on maksutonta.

Yhteystiedot

  • Lisätietoja kohteista saa Ruunaan luontotalolta ja Telkkämäen luonnonsuojelualueen kesäoppaalta 0400 346 469.
  • Sähköposti: ruunaa(at)metsa.fi

Kulkuyhteydet ja kartat

Sähköiset kartat

Retkikohteiden tarkat kartat osoitteesta Retkikartta.fi

Palvelut

Tapahtumat

  • Telkkämäessä järjestetään vuosittain kaskeamiseen liittyviä yleisötapahtumia, kuten esimerkiksi kaskenpoltto, nauriin- ja rukiinkylvö sekä rukiinpuinti riihessä, nauriinnosto ja Puskasoitto-konsertti. Tutustu tapahtumiin.

Luontopolut

  • Alueella on kaksi lyhyttä, alle 2 km:n pituista luontopolkua, jotka kulkevat muinaisissa ja nykyisissä kaskimaisemissa.
Viimeisin päivitys 12.1.2012
yhteiso.luontoon.fi

   

Kuvat Blogit | Vieraskirja  

Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100