Kainuu
Suomussalmi (www.suomussalmi.fi)
Hossan retkeilyalue
Kohdetta hoitaa Metsähallitus.
Hossan Värikallion maalausten sarja on Suomen suurimpia esihistoriallisia kalliomaalauksia. Somerjärvestä nousevan kiviseinämän kuvat on maalattu kivikaudella, noin 3500 - 4500 vuotta sitten.
Kalliomaalaukset - kertomuksia tuhansien vuosien takaa
Kalliomaalaukset sijaitsevat jo muinoin käytetyn vesireitin varrella. Ne on maalattu veneestä tai jäältä. Kallion pinnasta on tunnistettu 61 erillistä kuviota, jotka liittyvät metsästykseen ja shamanismiin. Maalauksilla on mahdollisesti viitoitettu reittiä tai kuvattu tapahtumia. Nämä Kainuun ainoat kalliomaalaukset löydettiin virallisesti vuonna 1977.
Kulkureittejä ja metsästysmagiaa
Hossa oli jo muinoin vesireittien solmukohta. Reitit ulottuivat lännessä aina Pohjanlahdelle ja idässä Vienanmerelle asti. Värikallion kuvilla onkin mahdollisesti viitoitettu kulkureittiä tai kuvattu tapahtumia. Suomesta löydetyt maalauskalliot sijaitsevat yleisesti suurten vesireittien varrella. Värikalliolla, kuten useilla muillakin maalauskallioilla, kaiku kuuluu vahvana.
Useimmiten kalliomaalausten kuvat yhdistetään metsästysmagiaan. Maalauskalliot ovat voineet olla myös shamanismiin liittyviä palvontapaikkoja. Hossan maalauksissa toistuu sarvipäinen tai eläimeksi pukeutunut ihmishahmo, joka saattaa esittää noitaa tai shamaania, sillä sarvipäähine on kuulunut noidan virkapukuun ainakin myöhemmin arktisilla metsästyskansoilla. Kuvia on voitu tehdä myös hedelmällisyyden takaamiseksi. Suomen esihistoriallisia kalliomaalauksia tutkineen Pekka Kivikkään mukaan monet Värikallion ihmishahmoista olisivat naisia, jotkut synnyttämässä.
Hossan Värikallion maalaukset poikkeavat muista Suomen muinaismaalauksista. Pieniä, tikkumaisia hirvikuvioita ei juuri tunneta muualla. Myös ihmishahmo kolmionmuotoisine kasvoineen, johon on merkitty silmät ja nenä, on omalaatuinen. On harvinaista, ettei Värikalliosta ole tavattu venekuvia.
Suomessa tavatut kivikautiset kuvat on maalattu, kallioon kaiverrettuja piirroksia ei maastamme tunneta. Väriaineena on käytetty puna- ja keltamultaa, jota on saatu kuumentamalla rautapitoista savea. Seosaineena on käytetty verta, rasvaa tai munankeltuaista.
Aukioloajat
- Värikallioille pääsee läpi vuoden.
- Kesällä maalauksille pääsee polkua pitkin ja kallion eteen on rakennettu katselutasanne.
- Talvella kalliolle johtaa hiihtolatu, myös moottorikelkkareitti sivuaa aluetta.
- Värikalliolla ei ole henkilökuntaa.
- Maalauksille on vapaa pääsy, ryhmien teemaopastukset ovat maksullisia.
Yhteystiedot
Lisätietoja kohteesta saa Hossan luontokeskuksesta.
Kulkuyhteydet ja kartat
Värikallion maalaukset sijaitsevat Hossan retkeilyalueella, Somerjärvellä.
Autolla
- Jatketaan Hossan luontokeskuksesta ajamalla Jatkonsalmentietä noin 3 km, jonka jälkeen käännytään Pistoon vievälle hiekkatielle. Ajetaan n. 7 km ja käännytään Lihapyörteen pysäköintipaikalle johtavalle tielle (2 km). Pysäköintipaikalta lähtee Värikallion polkurengasreitti, 8 km.
- Talvella hiihtämään voi lähteä Umpi-Valkeisen pysäköintipaikalta: käännytään luontokeskukselta vasemmalle ja ajetaan Jatkonsalmentietä noin 3 km. Käännytään Pistoon vievälle tiellä, jota pitkin ajetaan noin 4,5 km. Pysäköintipaikalta tulee hiihtomatkaa Värikalliolle ja takaisin yhteensä noin 13 km.
Julkiset kulkuyhteydet
- Värikalliolle ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla. Lähin pysäkki on Hossan luontokeskuksella, josta matkaa kalliomaalauksille on polkua pitkin n. 15 km (yhteen suuntaan) ja hiihtolatua myöten n. 29 km (edestakainen matka).
Kartta
Sähköiset kartat

Palvelut
Tapahtumat, ajankohtaista
Värikallion polku
- Värikalliolle johtava n. 8 km pituinen rengasreitti lähtee Lihapyörteen pysäköintipaikalta. Lue lisää Värikallion polusta.
Yhdyspolku Julma-Ölkystä
- Julma-Ölkyn pysäköintipaikalta lähtee noin 2 km:n pituinen yhdyspolku, joka yhtyy Värikallion rengasreitin pohjoisen puoleiseen polkuun.
Hiihtolatu
- Värikalliolle pääsee hiihtolatua pitkin. Latu lähtee luontokeskuksesta, mutta sen voi aloittaa myös Umpi-Valkeisen pysäköintipaikalta. Lue lisää Värikallion ladusta.
Vesiretkeilyreitti
- Värikallioille pääsee vesiretkeilyreittiä myöten. Melomisen voi aloittaa Julma-Ölkyn vesillelaskupaikalta.
- Melotaan noin 2 km etelään Ala-Ölkyn laavulle
- Melotaan laavun ohi vastavirtaan noin 500 metriä ja vedetään 0,5 km perattua uomaa pitkin.
- Rantautumispaikalta johtaa polku Värikalliolle menevälle, viitoitetulle polku-uralle.
- Vesillelaskupaikka myös Somerjärvellä Isosaaren itäpuolella, josta on meloen matkaa Värikalliolle n. 3,5 km. Lisätietoja Julma-Ölkky - Somer - Hossa -vesiretkeilyreitistä.
Värikallion kota
- Värikalliolla on kota, nuotiokehä, liiteri ja kuivakäymälä.
Kahvila- ja ravintolapalvelut
Koululaisryhmien palvelut
- Hossan luontokeskus palvelee koululaisryhmiä. Sieltä voi tiedustella mm lisätietoja ja ohjelmapalveluita.
Liikuntaesteisten palvelut
- Värikalliolla ei ole liikuntaesteisten palveluja.