Repoveden kaivot on kunnostettu 15.5., mutta vesi suositellaan vielä keitettäväksi ennen käyttöä

(Päivitetty 18.5.)

Repoveden kaikki kaivot saatiin kunnostettua tiistaina 15.5. Kaivot desinfioitiin lopuksi. Ennen kun lopulliset tulokset vesinäytteistä saadaan, suositellaan veden keitettämistä ennen käyttöä. Vesinäytteet otetaan 24.5. ja tulokset valmistuvat viimeistään toukokuun loppuun mennessä. Kaivojen tutkimustuloksista tiedotetaan täällä Ajankohtaista -sivulla. 

Repovedellä järvien pinta on normaalia korkeammalla

(Päivitetty 8.5.2018)

Tämä aiheuttaa ongelmia lähellä rantaa olevilla poluilla. Lapinsalmen riippusillalle johtava polku ja Terrikallion alla oleva reitti on jäänyt osittain veden alle, vaikka se on korotettu ja siihen on tuotu lisää kiviä tänä keväänä. Jos ylitys ei onnistu voi paikan kiertää itäpuolista huoltotietä pitkin. Sulkusalmen sillan pohjoispuolikin on veden alla ja aiheuttaa ongelmia Kaakkurin Kierroksen kiertäjille. Toivottavasti vesi laskee tulevien lämpimien säiden siivittämänä.

Ketunlossi on käytössä

(Päivitetty 20.4.2018)

Ketunlenkillä oleva Ketunlossi on otettu jälleen käyttöön talvitauon jälkeen, joten reitti on kokonaisuudessaan kierrettävissä. Ketunlenkin reitillä ei ole enää kulkua haittaavaa lunta. Repoveden jäätilanne on tällä hetkellä todella petollinen eikä jäälle ole turvallista mennä! 

Lahjakortti luontoretkeen

(Päivitetty 20.12.2017)
Mikäli haluaa antaa aineettoman lahjan tarjoamalla läheiselleen järjestämänsä luontoretken, niin tämän linkin takaa löytyy tulostettava Luontoretken lahjakortti. Kortin voi tulostaa A4-kokoon, kirjoittaa haluamansa tervehdyksen sekä retken yksityiskohdat ja taitella haitariksi kolmeen osaan. 

Repovedellä panostetaan reitteihin

(Päivitetty 5.10.2017)
Repovedellä käynnistyy Retkelle Repovedelle -hanke, jolla turvataan alueen käytön kestävyyttä kasvavalle käyntimäärälle kestävöimällä reittejä Ketunlenkillä sekä Lapinsalmi-Kuutinkanava välillä. Lisäksi parannetaan alueen saavutettavuutta vesitse uusimalla taukopaikkojen laitureita ja kehitetään nykyistä reittiverkostoa, jotta se palvelisi paremmin eri käyttäjäryhmiä. Hanke on saanut Manner-Suomen maaseudun kehittämistukea Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta. Hanke on kaksivuotinen. Lue lisää hankkeesta hankesivulta (www.metsa.fi)

Kansallispuiston itäosan varoalueella liikkumista valvotaan tehostetusti

(Päivitetty 27.9.2017)
Kansallispuiston itäosassa olevalla liikkumiskieltoalueella liikkumiseen puututaan ankarasti. Luvattomat liikkujat kiinniotetaan ja asiasta kirjoitetaan aina sakko. Liikkumiskieltoalue on perustettu puhtaasti turvellisuussyistä ja alueella voi olla esim. räjähtämättömiä ammuksia. Liikkumiskieltoalueen raja on merkitty opastekarttoihin (pdf-tiedosto, julkaisut.metsa.fi) punaisella ja maastossa puihin valko-sinisin maalimerkein.

Uudet julkaisut Repoveden kansallispuistosta

(Päivitetty 7.4.2017)

Tapahtumia Repovedellä

Jaa retkesi kohokohdat

Kerro meille ja muille, millaista oli retkelläsi Repoveden kansallispuistossa.

https://www.facebook.com/repovesikansallispuisto