Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Saariselän alue 

Usvainen tunturilaakso. Kuva: Jorma Hevonkoski, Vastavalo.fi
Itä-Lappi
Inari (www.inari.fi), Sodankylä (www.sodankylä.fi)
Alueen valtion maita hoitaa Metsähallitus.

Saariselän alue sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa, saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Tunturialueen reunalle on muodostunut Saariselkä - Kiilopää - Kakslauttanen -matkailualue, joka on nykyisin kansainvälinen matkailukohde.

Saariselältä löytyy hyvät mahdollisuudet päiväretkeilyyn ympäri vuoden. Kesällä voi patikoida eritasoisia retkeilyreittejä ja luontopolkuja pitkin tai vaikkapa pyöräillä. Talvella alueelta löytyy noin 250 km huollettuja latuja ja lumikenkäilemään pääsee mm. luontopolkuja pitkin. Saariselkä on myös keskeinen aloituspaikka lähdettäessä pitkille vaelluksille Urho Kekkosen kansallispuistoon tai Hammastunturin erämaa-alueelle. Inarinjärvelle Saariselältä on myös lyhyt matka. Saariselän matkailukeskuksesta löytyy monipuoliset palvelut kaikkina vuodenaikoina.

Saariselän alueella pääsee tutustumaan Perä-Pohjolan ja Metsä-Lapin luontoon. Alueelle tunnusomaista on tunturialue, jota reunustaa pohjoinen kuusimetsä vaihtuen Saariselän pohjoispuolella männiköksi. Saariselän matkailukeskuksen välittömässä läheisyydessä pääsee helposti tutustumaan tunturiluontoon ja eri kasvillisuusvyöhykkeisiin. Merkityt reitit vievät kulkijansa vanhasta mäntymetsästä tunturikoivuvyöhykkeelle ja edelleen puuttomalle paljakalle.

Tämän sivun osoite on www.luontoon.fi/saariselka

Viimeisin päivitys 16.11.2011

Asiakaspalvelu

Puh. 0205 64 7200

ukpuisto(at)metsa.fi

 

Kiehinen

Lähiretkikohteita

Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100