Ukko-Luoston portaat on suljettu lokakuussa

Ukko-Luoston portaat ovat lokakuussa kaksi viikkoa suljettuna kunnostustöiden takia.

Ukko-Luoston huipulle vievät portaat ovat kunnostustöiden takia suljettu noin pari viikkoa ajalla 1.-14.10.2018. Osalla reittiä tehdään murskekestävöintiä. Koko Ukko-Luoston portaiden reitti uusitaan vuoden 2019 aikana, nyt siis uusitaan vain osa reitistä. Ukko-Luoston huipun ja Luoston keskuksen väliä pääsee kulkemaan rinteen reunaa seurailevaa huoltotietä pitkin (piirretty kuvan karttaan vihreällä). Maastossa on työn alkaessa opasteita ohjaamassa kulkua. Vanhat portaat avataan yleisölle arviolta viikolla 42 eli lokakuun puolessa välissä.
 
(päivitetty 28.9.2018)

Joel Erkkonen kertoi kävijöille kansallispuiston terveys- ja hyvinvointivaikutuksista. Kuva: Anna Pakkanen

Pyhä-Luoston kansallispuiston 80-vuotispäivää juhlittiin arvokkaasti mutta rennosti

(Päivitetty 4.9.2018)

Lauantaina 25.8. vietettiin Pyhä-Luoston kansallispuistossa erityislaatuista päivää, sillä Suomen luonnon päivän lisäksi puistossa juhlistettiin sen vanhemman osan ja Suomen ensimmäisen kansallispuiston, Pyhätunturin, 80-vuotista taivalta.
 
 
Päivän aikana kansallispuiston kävijät saivat kiertää puiston lähireiteillä Puolen Peninkulman polkua, jonka teemarasteilla kansallispuiston ja Lapin Luontopalveluiden väki tarjosivat täsmätietoa kansallispuiston reiteistä, luonnosta, terveys- ja hyvinvointivaikutuksista sekä maastotöistä. Teemarastit tarjosivat kävijöille mahdollisuuden tavata Metsähallituksen henkilökuntaa, kysellä mieltä askarruttavia asioita ja antaa palautetta. Myös kansallispuiston henkilökunta arvosti mahdollisuutta kohdata kävijöitä kasvotusten ja vaihtaa ajatuksia asiakkaiden kanssa.
 
Juhlapäivän kunniaksi matkailumaja Keropirtillä vietettiin avoimien ovien päivää. Vuonna 1954 rakennettu, kulttuurihistoriallisesti merkittävä hirsimaja on nykyisin Lapin yliopiston käytössä ja siten harvoin yleisölle auki. Nyt maja olikin ison osan päivästä täynnä. Pop up -Café Mummolan munkit ja mustikkapiirakat hupenivat parempiin suihin ja iloinen puheensorina täytti pirtin. Monelle maja oli tavalla tai toisella tuttu esimerkiksi nuoruudesta ja pistäytyipä pirtillä sen entisiä emäntiäkin.
 
Luontokeskus Naavassa nautittiin Metsähallituksen tarjoamista nisukahveista, joiden jälkeen juhlapäivä viimeisteltiin iltamilla. Iltamissa nautittiin musiikista sekä kuultiin puheenvuorot muun muassa Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokalta sekä Pirkka-Pekka Peteliukselta. 
 
Kaiken kaikkiaan juhlat olivat onnistuneet. Metsähallituksessa tapahtuman eteen oli tehty paljon töitä pitkin vuotta ja järjestelyissä sekä päivän toteutuksessa oli mukana väkeä niin luontokeskus Naavasta kuin kenttätiimistä sekä muualta Lapin Luontopalveluista. Ison tapahtuman järjestäminen oli kaikille mukana olleille mukava kokemus ja hieno osoitus yhteistyön voimasta. Kaikkinensa koko päivän tunnelma oli varsin hyväntuulinen ja lämmin. Kansallispuistolla on lähiseudulla ja kauempanakin paljon ystäviä, joiden seurassa pitkää ikää oli ilo juhlia. Saa nähdä, mitä seuraavat 80 vuotta tuovat tullessaan!

Ukko-Luoston portaat huonossa kunnossa

(Päivitetty 23.6.2018)
 
Talven jälkeisten tarkastusten jälkeen on selvinnyt, että Ukko-Luoston portaat alkavat olla käyttöikänsä päässä ja ovat nyt erittäin huonossa kunnossa. Huonokuntoisimmat kohdat on merkitty maastoon punakeltaisin nauhoin. Portaita kulkiessa on noudatettava erityistä varovaisuutta. Vaihtoehtoinen reitti Ukko-Luoston huipulle kulkee huoltotietä rinteen reunaa pitkin. Vaihtoehtoista reittiä ei ole merkitty erikseen maastoon, mutta selkeä reitti lähtee rinnealueen parkkipaikan nurkasta, huoltorakennuksen vierestä kulkien huipun valkoiselle säähavaintoasemalle. Opastaulut on viety eilen maastoon. Ukko-Luoston portaiden reitti uusitaan vuoden 2019 aikana. Kiitokset kaikille kärsivällisyydestä!
 
Ukko-Luoston poratiden huonoimmat kohdat on merkitty punakeltaisin nauhoin. Kuva: Netta Kuivalainen
 
Ukko-Luoston portaiden vaihtoehtoinen reitti.

Maastopyöräkartta julkaistu

(Päivitetty 24.5.2018)

Pyhä-Luoston kansallispuistoon on valmistunut uusi A3-kokoinen maastopyöräkartta. Sen voi ladata netistä tai hakea ilmaiseksi Pyhä-Luoston luontokeskus Naavasta.
 
Pyhä-Luoston kansallispuiston viime vuonna valmistunut uusi järjestyssääntö mahdollisti pyöräilyn entistä laajemmalla alueella. Pyöräily on sallittua sulan maan aikana useimmilla kansallispuiston merkityillä reiteillä. Sallituista ja kielletyistä reiteistä saa nyt tietoa uunituoreesta maastopyöräkartasta. Sen voi ladata, tulostaa tai tallentaa itselleen osoitteesta julkaisut.metsa.fi. Karttaa on ilmaiseksi jaossa myös Pyhä-Luoston luontokeskus Naavassa.
Osa Pyhä-Luoston maastopyöräkarttaa.
 
Kansallispuiston ulkopuolinen matkailualue mukaan lukien alueella on maastopyöräilijälle sallittuja merkittyjä reittejä yli 170 kilometriä. Itse kansallispuistossa saa sulan maan aikana pyöräillä lähes sadalla kilometrillä merkittyjä reittejä. Niistä noin 40 reittikilometriä on erityisesti maastopyöräilyyn suunniteltua, ja niihin kannattaa pyöräilijöiden suunnata.
 
Pyöräily ei edelleenkään ole sallittua Isokurussa, Isokurunkankaan reiteillä ja Noitatunturin reitin eteläosassa. Lumipeitteisenä aikana pyöräily on sallittu muualla paitsi huolletuilla hiihtoladuilla, moottorikelkkaurilla sekä rajoitusvyöhykkeillä.
 
Maastopyöräilijän etikettiä noudattavat tervetulleita
Maastopyöräilijän etikettiä noudattavat ja muut retkeilijät huomioon ottavat pyöräilijät ovat tervetulleita nauttimaan kansallispuiston luonnosta. Polut ovat yhteisiä ja luonto kuuluu kaikille. Pyöräilijän on kävelijää nopeampana oltava valmis väistämään muita ja pyöräiltävä hallitulla tilannenopeudella.
 
Maastopyöräilijän etiketti
  • Polku on yhteinen ja luonto kuuluu kaikille. Otamme huomioon muut kulkijat.
  • Hallittu tilannenopeus tuo turvallisuutta kaikille. Pyöräilijä nopeampana on valmis väistämään muita.
  • Oikea ajotapa ei kuluta maastoa. Pysymme olemassa olevilla poluilla ja reiteillä. Vältämme lukkojarrutuksia ja herkkiä luontokohteita.
  • Noudatamme alueen ja reittien sääntöjä sekä roskattoman retkeilyn periaatteita.
  • Toimimme huomaavaisesti alueen asukkaita, maanomistajia ja reitin ylläpitäjiä kohtaan.
  • Nautimme luonnosta ja jokamiehenoikeuksista muistaen myös vastuumme.
Kartta on ladattavissa: julkaisut.metsa.fi
 
Pyhä-Luoston alueesta on tehty myös uusi maastokartta 1:25 000. Tätä Calazon (calazo.fi) karttaa on myynnissä luontokeskus Naavassa.
 

Pyhä-Luostolta uusia julkaisuja

(Päivitetty 27.10.2017)

Huomioi Isokurun ympärivuotinen rajoitusvyöhyke

Isokurussa ei saa poiketa merkityltä reitiltä. Kuva: Anna Pakkanen

  • Isokuru on rajoitusaluetta ja siellä liikkuminen on sallittu ainoastaan merkityllä reitillä Isokurun pohjalla, ei rinteillä. Tämä merkitsee myös, että Pyhäkasteenputouksen alle tai sen viereen ei saa mennä. Näin ympäristö säilyy vielä jälkipolvillekin kauniina katsoa ja hiljentyä jylhän luonnon edessä. Pyhänkasteenputous ja Uhriharju ovat suojeltuja muinaismuistoja. Isokurun rajoitus perustuu myös luonnonsuojeluun.
  • Isokurun liikkumisrajoitus on myös turvallisuuteen perustuva, reitillä pysyttäessä kulkija ei aiheuta kivi- tai lumivyöryjä.

Luontovalvojat työssään

Rangerimme kiertävät taukopaikkoja ja tupia aina silloin tällöin. Kierroksilla tarkistellaan mikä on tilanne polttopuiden suhteen, onko kaasupulloissa vielä potkua ja muita ajankohtaisia asioita. Pyhä-Luoston kansallispuistosta osaa huoltotöistä tekee myös yrittäjä - Jaakkolan porotila. Mikäli joku asia on rempallaan reiteillä taikka taukopaikoilla, voit jättää siitä viestiä Luontokeskus Naavan asiakaspalveluun.

Muita huomioitavia asioita

  • Vesitilanne:
    • Kansallispuiston luonnonvesiä ei suositella juotavaksi ilman keittämistä tai muuta puhdistusta. Lisää juomavesiohjeita löydät Retkeilyn ABC:stä.
    • Talousvesikaivoja ovat Rykimäkeron ja Huttujärven kaivot. Lampivaaran kahviolta saa kahvion aukioloaikoina vettä. 
  • Löytötavarat: jos kadotat tai unohdat joitakin retken aikana Pyhä-Luoston kansallispuistoon, kannattaa ottaa yhteyttä Luontokeskus Naavaan, minne toiset retkeilijät usein tuovat löytötavaroita.

Mitä teen jos eksyn?

  • Soita yleiseen hätänumeroon 112, pysy rauhallisena ja noudata ohjeita!

Tapahtumia Pyhä-Luostolla

YLE:n Mennään metsään -polkujuoksukiertue Suomen 40 kansallispuistossa

Mennään metsään
 
  • Lähde Marko Krapun matkaan liikkumaan polkuja pitkin "maapallon ympäri"! YLE:n  polkujuoksukiertue Pyhä-Luoston kansallispuistossa 11.8.2018. Lue lisää (www.yle.fi)
  • Huom! Polkujuoksureittiä ei ole merkitty maastoon.
  • Muista pysyä reitillä - näin vältämme maaston kulumista ja häiriötä luonnolle.

Katso säätilanne

Kelikameran kuvaa Kairalasta, Pelkoseniemeltä. (www.liikennetilanne. liikennevirasto.fi)