Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Naalivuosi 2010 

Naalit. Kuva: Love DalénPohjoismaisella naalilla oli runsastuneiden sopuli- ja myyräkantojen ansiosta edellisvuotta selvästi parempi vuosi. Keski-Ruotsin ja Norjan tuntureilla pesintätulos oli varsin kohtuullinen. Tuloksena oli noin 40 poikuetta, joissa oli yhteensä noin 200 poikasta. Fennoskandian pohjoisimmassa osassa, eli Norjan Finnmarkenissa, Suomen Lapissa ja Ruotsin Norrbottenissa tilanne on huono. Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa oli yhteensä neljä poikuetta, mutta Suomen Lapissa ei ollut vieläkään yhtään pesintää.

Vaikka Suomessa ei asuttua pesää löydettykään, näköhavaintoja tehtiin poikkeuksellisen suuri määrä, yhteensä 20. Näistä kuitenkin noin kolmasosa koskee varmoja tai todennäköisiä tarhaperäisiä yksilöitä. Kittilän ja Enontekiön lehdissä uutisoitiin ensin yllätyksellisistä naalihavainnoista, mutta pian todettiin niiden olleen elokuvauksessa käytettyjä karanneita tarhanaaleja.

Apuna oli myös uutta tekniikkaa. Automaattisilla haaskakameroilla saatiin kolmesta yksilöstä kuvat Sallassa, Käsivarressa ja Utsjoella. Tämä vahvistaa käsitystä Suomen Lapissa esiintyvästä pienestä naalikannasta, joka valitettavasti koostunee pelkästään Fennoskandian pohjoisimman osan rajojen yli vaeltavista yksilöistä.

Toimenpiteet naalin seurannassa ja suojelussa jatkuivat samanlaisina kuin edellisinä vuosina. Pohjoismainen yhteistyö on jo vakiintunutta. Suomessa suojelutoimia ovat kettujen poisto naalien vanhoilta pesimäalueilta, tunnettujen vanhojen naalinpesien tarkastus kevättalvella ja heinäkuussa sekä naalihavaintojen kerääminen mahdollisimman kattavasti. Aktiiviseuranta on tarpeen, koska kaikkiin ilmoitettuihin havaintoihin ei aina voi luottaa. Epäillyt pesintähavainnot varmistetaan DNA-tutkimuksin. Toistaiseksi ne ovat ikävä kyllä aina osoittautuneet ketuiksi. Naaliseurantojen Suomen vastuuhenkilöitä ovat Tuomo Ollila Metsähallituksesta (puh. 0400 241 448, tuomo.ollila (at) metsa.fi) ja Heikki Henttonen Metsäntutkimuslaitoksesta.

Viimeisin päivitys 2.5.2011
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100