Metsähallituksen luontopalvelut on kartoittanut kesän aikana Selkämeren kansallispuiston kulttuuriperintöä ja työ on edennyt puoleen väliin. Uudenkaupungin ja Kustavin saaret on kartoitettu alkukesästä ja nyt kartoitus etenee heinäkuun aikana etelästä pohjoiseen. Kartoitettavia kohteita on löytynyt runsaasti.
”Hyviä kohteita on löytynyt yllättävän runsaasti ja lähes jokaiselta luodolta on löytynyt jotakin mielenkiintoista. Kun kartoittaa ainutlaatuisen kohteen kuten Putsaaren kappelin ja satamapaikan, niin tuntee erityisen vahvasti yhteyden menneisyyteen. Se on niitä hetkiä, jolloin tietää miksi tälle alalle on ryhtynyt”, kertoo Henrik Jansson, Metsähallituksen luontopalveluiden arkeologi.
Kartoitusta ja tutkimusta tekevät Henrik Jansson ja suunnittelija Tuomo Lindholm. He etsivät ja dokumentoivat valtion mailla sijaitsevia kulttuurimaisemia, vanhoja rakenteita ja rakennuksia.
”Kiinnostuksen kohteina ovat esimerkiksi käytöstä poistuneet merimerkit, yöpymissuojat ja asuinsijat. Kartoituksen piiriin kuuluvat myös vanhat rakennukset, jotka sijaitsevat valtion omistamilla mailla. Metsähallitusta kiinnostaa oikeastaan kaikki käytöstä poistuneet ja menneeseen maankäyttöön liittyvät rakenteet”, toteaa Jansson.
Kulttuuriperinnön kolmas osa-alue ovat maisemat. Inventoinnissa pyritään kartoittamaan myös umpeen kasvavat pellot ja niityt yms. entisajan maankäytön synnyttämät maisemat.
Kerro arkeologeille mielenkiintoisesta löydöstä
Alueen asukkailta toivotaan edelleen vihjeitä mielenkiintoisista kohteista.
”Esimerkiksi Jurmossa paikallisen kalastajan vihje johdatti hopearahakätkölle ja sen myötä löytyi keskiaikainen kylätontti. Yhteistyö paikallisten asukkaiden ja sidosryhmien, kuten Satakunnan maakuntamuseon ja Rauman kaupungin, kanssa on edellytys kartoitusten onnistumiselle”, korostaa Henrik Jansson.
Yleisövihjeet ja lisätiedustelut voi lähettää Henrik Janssonille sähköpostilla osoitteeseen henrik.jansson (at) metsa.fi tai puhelimitse numeroon 0205 64 100.
Lue arkeologien työstä Selkämeren blogista
Inventointia voi seurata myös kansallispuiston blogista, joka löytyy verkosta osoitteesta www.selkameri.blogspot.com. Virtuaalisesti voi seurata inventoijien reittejä maastossa google-maps sivustolla ja myös Selkämeren kansallispuiston facebook-sivuilla kerrotaan ajankohtaisista tapahtumista.
Lisätietoja: