Pohjolan valkoinen kuolema lehahtaa Ylläkselle. Luontokeskus Kellokkaan Meän Galleriassa on maaliskuun ajan esillä Martti Rikkosen tunturipöllöstä kertova valokuvanäyttely.
”Auringon punaisessa valossa, tunturin yöpuolella, leijuu kepeän määrätietoisesti epätodellinen, linjakas lintu kuin toisesta ulottuvuudesta. Valkoinen pöllö saalistaa halliten tunturimaata. Kaikki sikäläinen olevainen kiteytyy tuohon tehokkaaseen hahmoon. Valkoinen kuolema on liikkeellä. Enempää ei voi luonto tarkkailijalleen antaa.” (Martti Rikkonen).
Inarilainen luontokuvaaja Martti Rikkonen on seurannut ja valokuvannut tunturipöllöä yli 30 vuoden ajan. Valokuvanäyttely koostuu suurikokoisista vedoksista, jotka kertovat vaikuttavasti tämän vaalean vaeltavan pöllölajin elintavoista ja -ympäristöistä sekä pesinnästä ja perhe-elämästä. Rikkosen kirjoittama näyttelyteksti kertoo tunturipöllön biologiasta ja elämäntavasta, joka rytmittyy vaelluksilla ja myyräkantojen huippuun ajoittuvalla pesinnällä.
Tunturipöllö (Bubo scandiacus) on pohjoisen tundravyöhykkeen laji. Lajin levinneisyys ulottuu napa-alueen ympärille. Laji on sopeutunut erinomaisesti arktiseen elinympäristöönsä: höyhenpuku on ilmava ja kylmyyttä eristävä, pitkät höyhenet suojaavat jalkoja ja nokkaa. Uros on lumivalkea kesät ja talvet, naaraan ja nuorten lintujen vaalea höyhenpuku on tummien täplien ja juovien kuvioima. Tunturipöllö pesii Suomessa vain pikkujyrsijöiden esiintymisen huippuvuosina, eikä aina silloinkaan.
Pesimäajan ulkopuolella tunturipöllö on vaeltaja: linnut liikkuvat ravintoa hakiessaan hyvin pitkiä taipaleita tundra- ja tunturialueella; nuoret yksilöt voivat vaeltaa myös etelän suuntaan ja Suomessa aina Turun ulkosaaristoon saakka. Tunturipöllö on erittäin uhanalainen laji Suomessa.
Näyttelyn on tuottanut Metsähallituksen luontopalvelut, Ylä-Lapin luontokeskus Siida Inarista.
Lisätietoja