Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Mielen puutarha 

Luontokeskus Oskarissa Rantasalmella on 11.6.-15.7. vaihtuvana näyttelynä Esko Ikosen (s.1942) valokuvanäyttely ”Mielenpuutarha”. Kuvateoksen ja sitä esittelevän näyttelyn toteuttamiseen Ikoselle on myönnetty Etelä-Savon taidetoimikunnan apuraha vuonna 2011.

Kuva: Esko IkonenEsko Ikonen kertoo oman valokuvausharrastuksensa pohjautuvan isänsä harrastukseen lapsuutensa ja nuoruutensa Kajaanissa. Näin hän kertoo harrastuksestaan ja näyttelystään:

”Isä harrasti valokuvausta, mutta valokuvaus liittyi vahvasti myös hänen ammattiinsa. Valokuvaus otti minutkin haltuunsa. Omat opinnot Kajaanissa sekä Joensuussa ja ammatin arkitodellisuus kulut-tivat voimavarat harrastukselta vuosikymmeniksi. Vasta vuoden 1998 lopulla hankin itse oman nykyaikaisen järjestelmäkameran. Valokuvaharrastus oli jälleen alkanut. Mielenpuutarhassa vertauskuvat ja värit ovat sisältönä näkijällensä ja jossa totuus on totta niin kauan kunnes se paljastuu muuksi. Puutarhani on runsauden tarha, jossa kaikelle ja kaikille on tilaa kasvaa. Teoksellani olen halunnut etsiä kauneutta, joka näyttää kadonneen maailmasta. Kauneus on kuitenkin olemassa, kenties piilossa, mutta se on. Toivon pystyväni teoksillani jäsentämään ja tasa-painottamaan katsojan sisintä huomaamaan ympärillä olevan todellisen kauneuden, vastakohtana raastavalle ristiriitaisuudelle. Olen etsinyt kauneutta sieltä, mistä silmä ei ole sitä tottunut löytämään – pienmaailmasta. Suuruus on muotoutunut pienuudesta ja avartuminen osasista. Näin kauneus on myös rakentunut osasista, jotka itse ovat kauneus. Teokseeni olen kerännyt kuvia kymmenen vuoden määrätietoisuudella ja pitkäjänteisyydellä rapakoista, puroista, joista, koskista, järvien rannoilta jne. Katsoja saa ilmentää kuvat oman mielikuvansa mielenkuvina ja luoda hämmästyttävän mystisyyden silmiensä eteen omassa puutarhassaan.On ihanaa huomata, että elämässä on salaisuuksia ja nähdä unta unesta salaisuuksien äärellä”.

Esko Ikosella on ollut lukuisia näyttelyitä mm. useissa Metsähallituksen palvelupisteissä. Valokuvanäyttelyiden lisäksi hän on julkaissut runo- sekä kuvateoksia ja osallistunut menestyksekkäästi valokuvauskilpailuihin sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.

 Lisätietoja

Viimeisin päivitys 2.5.2012
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100